Sukukirjaa vielä saatavissa

sukukirjan kansiVuonna 2011 ilmestynyttä Esko Pullin toimittamaa sukukirjaa ”Anders Granholmin ja Johanna Videnojan sukukunta 31.12.2010” on vielä saatavissa.  Hinta on nyt 15 euroa. Jäsenille ilman postimaksua.

Kirjaa voi tilata Outi Lipulta joko puhelimitse, 050 596 3650 tai sähköpostitse, outi.lippu@kolumbus.fi.

Runsaasti kuvitettu 93-sivuinen kirja sisältää kantavanhempiemme ja heidän lastensa eli kantaperheiden esittelyt sekä muuta sukuun liittyvää muistitietoa, raportit ensimmäisistä sukukokouksista ja vuoden 2010 lopussa päivitetyn sukuluettelon.

Valkoisen jäljillä – sukuseuran retki taidenäyttelyyn

Vesisateisena helmikuun lauantaina Helsingissä  2014 meitä oli pieni, mutta innokas joukko  tutustumassa  Akvart-gallerian Valkoinen – Vitt- näyttelyyn. Näyttelyn saliemäntänä ja meidän oppaanamme tuolloin  toimi galleriaosuuskunnan puheenjohtaja Liisa Kuusisto, joka otti meidät lämpimästi vastaan. Näyttelyyn oli koottu töitä kymmeneltä akvarellistilta, jotka kaikki ovat Akvart  galleriaosuuskunnan toimihenkilöitä.

Näyttelyn tiedotteessa kuvataan näyttelyn  aihetta Valkoinen  muunmuassa seuraavasti:  Näemme valkoista myös luonnossa: auringossa kimaltava vastasatanut lumi, poutapilvet, täydessä kukassa komeileva tuomi, joutsen, kallankukka. Kun valkoinen nähdään toisen valkoisen rinnalla, se alkaa saada sävyjä. Valkoinen väri vaihtelee sen mukaan, millaisia värejä sen ympärillä on. Absoluuttinen valkoinen – onko sitä tässä maailmassa?

Liisa Kuusisto: Hattarat

Liisa Kuusisto: Hattarat

Liisan johdattamana ihailimme lukuisia kauniita töitä, joissa oli herkkyyttä ja upeita värejä – muutakin kuin valkoista.  Liisaltakin oli muutama upea kukka-aiheinen työ esillä, joista kansikuvan Hattarat on yhtenä esimerkkinä. Useissa muissakin töissä oli kukkia,  mutta myös asetelmia, luontoa,  maisemia ja abstraktejakin aiheita.  Valkoisen merkitys ja monimuotoisuus yllätti meidät.  Ainakin näin vähälumisena ja pimeänä  Etelä-Suomen talvena on aivan kaivannut jotain valoisaa ja kaunista.

Mukavaksi lopuksi saimme vielä hetken vaihtaa ajatuksia näyttelystä ja  rupatella keskenämme nauttien  pientä purtavaa ja virvokkeita.  Kiitos Liisalle  ja Otsolle  virkistävän tapahtuman järjestelyistä!

Outi Lippu

(Kuusistolainen n:o 11, maaliskuu 2014)

Konserttivinkki keväälle 2014

Konserttivinkki keväälle 2014

Lauantaina 10.5.2014 klo 19:00 on Helsigin Musiikkitalon konserttisalissa Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin konsertti, jonka johtaa tanskalainen Peter Ettrup Larsen. Solistina esiintyy 25-vuotias klarinettivirtuoosi Taavi Oramo. Kyllä: hän on kapellimestari-isänsä Sakarin ja tämän vaimon, laulajatar Anu Komsin poika. Peter Larsen on kotimaansa kysytyimpiä kapellimestareita, ja hän tekee merkittävää eurooppalaista uraa. Hän on vieraillut myös Suomen Kansallisoopperassa. Hän toimii Sibelius-Akatemian puhallinkapellimestariluokan lehtorina. Konsertti liittyy hänen Sibelius-Akatemiassa tekeillä olevaan jatkotutkintoonsa, joka käsittelee hänen maanmiehensä Carl Nielsenin tuotantoa. Konsertissa kuullaan Nielsenin klarinettikonsertto ja 5. sinfonia. Avausnumero on virolaisen, parhaiten kuorosäveltäjänä tunnetun Veljo Tormisin sähäkkä Alkusoitto. Ennen konserttia klo 18:00 saamme kuulla orkesterin intendentin Tuulikki Närhinsalon alustuksen illan konsertista Musiikkitalon yleisökahviossa. Kokoontuminen klo 17.55 Lippupisteen edessä. Tuulikki lahjoittaa konserttiin tulijoille 2 euron hintaisen käsiohjelman.

Konserttiliput on jokaisen syytä hankkia hyvissä ajoin Ilmoittautumiset ennakkotilaisuuteen viimeistään torstaina 8.5. sihteerille osoitteeseen outi.lippu(at)Kolumbus.fi tai puh: 050-5963650

Tuulikin terveiset:

Kannattaa lähteä liikkeelle! Nielsenin Vitonen on huikea orkesterillinen väri-iloittelu, klarinettikonsertto suloinen virtuoosiherkku ja Tormisin teos avaa kiintoisan, hyvin sähäkän näkökulman virolaiseen kansanperinteeseen pohjautuvaa kuoromusiikkia paljon tehneeseen säveltäjään. Terveisin Tuulikki

(Kuusistolainen n:o 11, maaliskuu 2014)

Sukuseura toimii vilkkaasti

Sukuseuramme kuluvan vuoden päätapahtuma oli sukukokous kesäkuisessa Kotkassa, jonne Antti Ruotsalainen oli järjestänyt onnistuneet puitteet kokoontumiselle. Tässäkin yhteydessä suuret kiitokset Antille. Meillä oli hyvä tilaisuus tutustua Volden sukuhaaran vaiheisiin, Kotkan kaupunkiin ja siinä samalla myös toisiimme.

Sukukokouksen lisäksi ilmestyi keväällä Kuusistolainen-lehden numero 9, ja nyt lokakuussa 2013 jo numero 10. Tämä numero heijastelee pääosiltaan Kotkan kokousta sekä selostuksella kokouspäivien tapahtumista että Antti Ruotsalaisen kertomuksella Volde Kuusistosta. Harva sukuseura pystyy samana vuonna näin mittavaan toimintaan.

Seuran hallituksessa päättyi eräs aikakausi, kun Esko Pulli jätti hallitusjäsenyyden.

Kiitokset Eskolle monivuotisesta työstä. Hallituksessa ei tämän jälkeen ole yhtään alusta saakka mukana ollutta henkilöä, mutta etenkin Erkki Nickulin ja Anu Karlsonin edelleen jatkuva mukanaolo takaa, että kokemustakin löytyy.

Uusi hallitus kokoontui ensimmäiseen varsinaiseen kokoukseensa syyskuun puolivälissä ja pohdiskeli muiden asioiden ohessa toiminnan kehittämistä. Tämä pohdiskelu jatkuu seuraavissakin kokouksissa. Kysymys kuuluu, jaksetaanko jatkossakin puurtaa tällä vilkkaudella, johon sisältyy sukukokous kahden vuoden välein, pari Kuusistolainen-lehteä vuodessa ynnä muuta. Ainakaan toistaiseksi ei hallituksessa ole näkyvissä väsymisen merkkejä.

Sukuseurasta ovat luonnollisesti eniten kiinnostuneita ikääntyneet. Tärkeää toiminnan kannalta olisi kuitenkin saada myös nuorempia suvun jäseniä seuran jäseniksi. Tässä on uudelle hallitukselle pohtimista pitkäksi aikaa.

Otso Kuusisto

(Pääkirjoitus Kuusistolainen n:o 10, lokakuu 2013, tässä muokattu)

Tervetuloa

KSS:n logo 50x22Otsakekuva (yllä) valikoituu kullekin sivulle satunnaisesti. Sivulla KUVAKOOSTE ovat kaikki otsakekuvat täyskorkeina kuvateksteineen.

Tervetuloa Kuusiston sukuseuran sivuille. Sukuseura toimii Anders Granholmin ja johanna Videnojan jälkeläisten keskuudessa. Sivuilla on tietoja suvusta ja sukuseuran toiminnasta. Pääosa sivujen sisällöstä muodostuu sukuseuran julkaiseman Kuusistolainen-lehden artikkeleista.

Konserttivihje

Mitäpä jos mentäisiin kuuntelemaan Tapiola Sinfoniettaa, kun se vierailee Helsingin musiikkitalossa lauantaina toukokuun 25. päivänä 2013 klo 17. Ohjelmassa on Ravelin Couperinin hauta, Kirmo Lintisen uusi klarinettikonsertto, jonka solistina soittaa Sinfoniettan oma klarinetisti Harri Mäki, sekä Sibeliuksen kolmas sinfonia. Konsertin johtaa viulunsa varresta Pekka Kuusisto.

Konsertin jälkeen ehdimme varmaan jollakin joukolla vetäytyä testaamaan talon kahviloita tai baareja ja pureskelemaan juuri kuulemaamme, sillä konsertti loppuu jo noin 17.50.

Kesällä Kotkaan

KESÄLLÄ KOTKAAN

On kivaa kun on sukulaisia!

Meitä kuusistolaisia on elossa kuutta sukuhaaraa. Sukuseuraharrastuksen puitteissa on tilaisuus tutustua serkkujen lisäksi myös pikkuserkkuihin, kolmansiin serkkuihin jne. jne.

Pikkulapsena – Alina-mummini eläessä – tapasin joskus Alinan siskoja ja äitini Annikin serkkuja. Sitten tuli muutaman vuosikymmenen mittainen aika, jolloin suku-laiskontaktit melkein rajoittuivat sen oman alinagranholmilaishaaran piiriin; niissä puitteissa sukulointi oli kyllä sitäkin vilkkaampaa.

Kunnes vihdoin Kirsti-Kaarina, Esko ja muut pioneerit tarttuivat toimeen ja loivat katon, jonka alle kaikki Andersin ja Johannan jälkeläiset olivat tervetulleita. Minäkin noudatin ilomielin kutsua. Syynä uudelleen heräävään sukulaisrakkauteen oli var-maan myös iän karttuminen.

Ullavan, Kaustisen, Teerijärven retki joitakin vuosia sitten oli elämys. Sinne suvun kantasijoille soisi joukkomme suunnistavan toistekin.

Alman sukuhaaraan sain miellyttävän tilaisuuden tutustua vuonna 2011 henkilökohtaisten tapaamisten kautta ja myös syventymällä Alman kirjeisiin, joita pik-kuserkkuni ystävällisesti lainasivat Kuusistolaisen toimittajalle.

Kylästelimme viime kesänä Kissen päivillä Voipioniemellä, josta olin niin paljon kuullut vuosien saatossa. Nyt pääsimme sinne Anjan kanssa ihastelemaan Saimaan rantaidylliä ja kohtaamaan suuren joukon AW:n jälkeläisiä: pikkuserkkuja lapsineen ja lapsenlapsineen.

Tänä vuonna, kesäkuun 15. päivänä, suuntaamme sankoin joukoin Kotkaan. Mie-lenkiintoisen ohjelman ohessa pidämme tietenkin sukukokouksen, jossa muun ohella valitaan puheenjohtaja ja muut jäsenet sukuseuran hallitukseen. Olisi hyvä saada hal-litukseen uusia voimia – mieluusti myös alle 70-vuotiaita! Minä en ole enää jatka-massa puheenjohtajana, mutta – jos jäsenistö niin haluaa – jossakin muussa tehtäväs-sä voisin yrittää toimia seuraavalla kaksivuotiskaudella.

Lehtemme tämä numero on omistettu suvun hauholaisille kesäpaikoille. Olen erit-täin iloinen siitä, että lehdessä on nyt myös nuoremman polven muistoja suvun rak-kaista maisemista.

Erkki Nickul

Puheenjohtaja

(Pääkirjoitus Kuusistolainen n:o 9, huhtikuu 2013)

Musiikkitalo korkattu

MUSIIKKITALO KORKATTU

Thomas Zehetmair ja RSO hurmasivat myös Kuusistot

Thomas Zehetmair            Kuva: Keith Pattison

Thomas Zehetmair.    Kuva: Keith Pattison

Konserttiretki Helsingin Musiikkitaloon toteutui helmikuun 17. päivänä 2012. Meitä oli kuusi kuusistolaista: Kirsti-Kaarina Kuusisto, Marjatta ja Esko Pulli, Erkki Nickul ja hänen tyttärensä Stenna Becker sekä tämän kirjoittaja. Osalle meistä tämä oli ensi tutustuminen Musiikkitaloon. Täytyypä heti sanoa, että tilaisuus ei olisi voinut olla paremmin valittu.

Tällä kertaa ei tarvinnut surra sitäkään, että väliaikaohjelma jää liveyleisöltä kuulematta. Väliaikaohjelmana nimittäin Radion sinfoniaorkesteri tarjosi esitelmän, joka kätevästi nauhoitettiin tuntia ennen konserttia konserttisalista. Siten ne kuulijat, jotka ehtivät ja halusivat tulla paikalle jo tuntia ennen konserttia, saivat väliaikaohjelman kaupanpäällisiksi. Helsingin yliopiston historian dosentti Charlotta Wolff luennoi otsikolla ”Elämää Beethovenin ajan Wienissä”.

Meitä kuusistolaisiakin oli tullut neljä jo hyvissä ajoin Musiikkitaloon, jotta ehdimme vähän katsella paikkoja ja sitten siirtyä puoleksi tunniksi konserttisaliin sivistymään. Muita kuulijoita oli enintään parisataa, joten tilaa oli, ja jokainen saattoi valita mieleisensä paikan. Luento oli hienoinen pettymys, enemmänkin historian kertauskurssi kuin sitä mitä otsikko lupasi. Mutta kai me jotain uutta opimme. Minulle jäi mieleen, että Wienissä oli tuohon aikaan noin 200 000 asukasta, kun Pariisissa oli puoli miljoonaa.

Olimme saaneet todella hienot paikat, takapermannon T-katsomosta, joka monen kokeneen Musiikkitalon kävijän mielestä on ehdottomasti paras sektio. Istuimme kahdessa erässä, Nickulit ja Pullit lähellä vasenta reunaa, Kirsti-Kaarina ja minä oikealla.

Muusikot astelivat sisään vasta noin viittä yli seitsemän – seitsemältähän on radiossa vielä lyhyet uutiset, ja suoran lähetyksen kuuluttajakin tarvitsee pari minuuttia kertoakseen alkavasta ohjelmasta. Petri Aarnio nousi virittämään.

Zehetmair käytti tavanomaista ”amerikkalaista” istumajärjestystä, jossa sellot istuvat ensiviuluja vastapäätä. Meillähän aika usein nykyään soitetaan wieniläisklassista musiikkia eurooppalaisessa järjestyksessä, eli viulusektiot vastatusten.

Tunnelma sähköistyi, kun solisti-kapellimestari asteli lavalle. Zehetmair on jo varttuneessa iässä, tukkakin on lähtenyt, mutta hänestä säteilee vastustamatonta energiaa ja hyväntuulisuutta. Kaikki viittasi siihen, että hän paloi halusta saada soittaa yhdessä Suomen radiosinfonikkojen kanssa. Taru-Leena Kircherin tekemästä haastattelusta, jonka kuuntelin netistä jälkeenpäin, ilmeni että hän oli myös ihastunut Musiikkitalon konserttisaliin. Akustiikkaa hän piti ”rohkaisevana”, ja erityisesti häntä ilahdutti, että harjoitusten aikana saliin pääsi kirkasta päivänvaloa.

Konsertti oli loppuunmyyty, ja vaikka paikat orkesterin takana eivät voi olla kuuluvuudeltaankaan ihan yhtä hyvät kuin täällä oikealla puolella, Zehetmairin ilmeiden ja eleiden tarkkailemisessa oli varmaan oma viehätyksensä. Pitkän alkusoiton aikana hän roikotti viulua vasemmassa kädessään eikä käyttänyt jousta tahtipuikkona, vaan se sojotti uhkarohkean näköisesti vasemman käden peukalon ja etusormen välistä yläviistoon. Soolo-osuutensa alkaessa hän pyörähti salamannopeasti ympäri ja alkoi loihtia viulustaan aivan ihmeellisiä säveliä; en tiedä mihin jaloon metalliin niitä vertaisin.

Kadenssit olivat oma lukunsa, minä ainakin niitä ihmettelin ja arvailin oikeaan osumatta. Ensimmäisen osan kadenssissa oli pitkä vuoropuhelu patarumpujen kanssa. Väliajalla Fazerin konserttitoimiston johtaja Aino Turtiainen tiesi kertoa, että kadenssit olivat peräisin konserton pianoversiosta.

Konsertto ehti hädin tuskin loppua ennen kuin yleisö räjähti hurjiin aplodeihin ja bravo-huutoihin. Näytti siltä, että solisti-johtajakin oli tyytyväinen, ja hän kätteli heti reippaasti sekä Petri Aarniota että Laura Vikmania, myöhemmin myös soolosellisti Risto Poutasta. Takarivistä hän nosti ensin ylös patarumpali Antti Suorannan, myöhemmillä sisääntuloilla soolopuhaltajat ja puhallinryhmät – ja tietenkin taas koko orkesterin. Orkesteri taputti hänelle ja hän orkesterille.

Hiukan saliin ja sieltä ulos liikkumista vaikeutti jonkun sponsorin järjestämä yksityiskahvitus, jonka edestä yksi ovi oli jouduttu sulkemaan. Toisaalta väliajalla juuri niissä pöydissä, jotka tuon isännän vieraille oli varattu, oli ikkunanpuoleisissa päissä mukavasti tilaa. Siellä istuimme yhdessä viinilasiemme ja kahvikuppiemme ääressä päivittelemässä kuulemaamme ihanuutta ja uuteen ihanuuteen – Beethovenin viidenteen sinfoniaan – valmistautumassa.

Väliajan jälkeen Zehetmair jätti viulunsa takahuoneeseen ja vaihtoi sen tahtipuikkoon. Beethovenin viides sinfonia sai railakkaan ja latautuneen esityksen; tunnelmat orkesterin ja sen kapellimestarin välillä eivät olleet ainakaan laimenneet. Yleisö juhli sekä kapellimestaria että orkesteria, ja näytti siltä, että tämä ei ole viimeinen kerta (ei se muuten ollut ensimmäinenkään), kun kuulemme Thomas Zehetmairia musisoimassa Radion sinfoniaorkesterin kanssa.

Jälkikoiriksi meistä ei tuohon aikaan illasta enää ollut, mutta mielialat tuntuivat viittaavan siihen suuntaan, että yhteinen jutteluhetki konsertin jälkeen olisi kovin mieluinen, jos seuraavan kerran tapaisimme Musiikkitalossa jossakin sen lukuisista iltapäiväkonserteista.

Anu Karlson

(Kuusistolainen n:o 6, maaliskuu 2012)

Kuusiston sukuseuran lähtölaukaus

Kuusiston sukuseuran lähtölaukaus

Olemme saavuttaneet ensimmäisen virstanpylvään, kun Tapiolan vuosikokouksessa 17. lokakuuta 2009 hyväksyttiin ja tunnustettiin Kuusiston sukuseuran olemassaolo. Silloin 20 läsnäolijaa antoivat runsaat eväät hallitukselle ryhtyä monenmoiseen toiminnan muotoon. Tällöin ymmärsin, että KSS oli ottanut tulta suvun muissakin jäsenissä eikä ajatus ollut jäänyt pelkästään toimikuntaan kytemään. Hyvä näin – nyt tuntuu juna siis jo kulkevan ja Kuusistolainen-lehtikin on alulla. Myös muita kokouksessa saatuja ideoita toteutetaan, kunhan vain hallituksessa ennätämme.

Yksi seuran perustamiseen vaikuttava syy oli saada kerättyä varoja toiminnan tukemiseksi. Vapaata talkooperiaatteella tapahtunutta toimintaa on jatkuvuuden kannalta hankalaa hoitaa, kun ei pystytä painattamaan sukukirjaa tms., eli kaikki varoja vaativa toiminta on vaikeaa. Olen aina sanonut kotona, että yleisen järjestyksen takia pitää olla jonkinlainen hallinto, sillä muuten eivät asiat suju meidän ihmisten kesken. Niin on varmaan näin suvunkin asioita hoidettaessa yhteisen hyvän vuoksi. Hyväksytyt yhdistyksen säännöt ovat meidän ohjesääntönämme hoitaessamme KSS:n asioita.

Ensimmäisen toimintavuoden budjetti on vaatimaton, mutta jo tällä hetkellä on 22 henkilöä maksanut jäsenmaksun ja seuran pankkitili osoittaa 535,79 euroa plussaa. Jäsenmaksun maksaneissa on kaksi kannattajajäsentäkin, toinen Kaustiselta ja toinen Kangasalta. Vielä tarvitsemme ennen kaikkea nuorten suvun jäsenten mukaan tuloa. Silloin seurallamme on yhä paremmat onnistumisen mahdollisuudet.

Kun joskus vuosia sitten ajattelin seuran virallistamista, tulivat mieleeni nuo sukumme esi-isät Keski-Pohjanmaalla Ullavassa, Kaustisella sekä muissa pitäjissä. Kyllä he olivat melkoisia naisia ja miehiä. He ovat luoneet Kuusiston suvulle sen vahvan perinnön, jota sukuseura voi osaltaan vaalia. Kun vielä ajattelee Andersin ja Johannan taistelua leivän ja jälkeläisten elämän puolesta, se kannustaa meitä nykypäivän Kuusistoja yrittämään entistä enemmän.

Rakkaat suvun jäsenet, kunniakkaan Kuusiston sukuseuran taival on alkanut. Nyt riippuu meistä kaikista, miten jatkosta selvitään. Olen kyllä aivan varma, että tulevaisuudessakin pärjäämme erinomaisesti, sillä potentiaalia löytyy, kun on Kuusiston suvusta kysymys.

Hyvää alkavaa vuotta 2010 ja kiitos kaikille seuraan liittyneille ja liittyville suvun jäsenille!

Kirkkonummella maaliskuun 1. päivänä 2010

Esko Pulli
Kuusiston sukuseuran hallituksen puheenjohtaja

(Kuusistolainen no 1, maaliskuu 2010)