Anu Karlson
Tapasimme merellisessä Kotkassa
Pari vuotta sitten – v 2011 -, Kolilla Alma Puustisen merkeissä vietetyn sukujuhlan jälkeen Erkki Nickul kysyi Antti Ruotsalaiselta, löytyisikö nykyisen Suomen alueelta paikkakunta, joka olisi kytkettävissä hänen isoisäänsä Voldeen. Volden pääpaikka Sortavala kun on – vielä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeenkin – sekä pitkän matkan että byrokraattisten hidasteiden takana.
Koska Antti itse asuu ja vaikuttaa Kotkassa, oli luontevaa valita tämä itäisen Suomen rannikkokaupunki, ja työskentelihän Voldekin täällä opettajana sentään lähes vuoden ajan.
Niinpä meitä sitten matkusti eri puolilta maata 35 kuusistolaista kesäkuun 15. päivänä 2013 Kotkaan. Sattui kaunis, poutainen ja kohtalaisen lämminkin viikonloppu, vaikka tuuli sitä jonkin verran viilensi – Kotkassa kuulemma tuulee aina.
Isäntämme Antti otti meidät vastaan Seurahuoneen aulassa, kun kirjoittauduimme sisään hotelliin. Sieltä kiiruhdimmekin saman tien ensimmäiseen nähtävyyteemme, Kotkan komeaan merimuseoon. Tällä kävelyllä jo saimme ensituntumaa myös kaupungin kokonaisilmeeseen ja muutamiin tärkeisiin maamerkkeihin, joita Antti meille esitteli. Tässä meille havainnollistui hyvin myös Kotkan keskustan saarellinen sijainti.
Kokouksen osanottajia Sapokan vesipuistossa. Sama kuva on näiden sivujen otsikkokuvana. Kuva: Anu Ranta
Moni helsinkiläinenkin muistaa vielä, kuinka vuosituhannen alussa kiisteltiin uuden merimuseon sijoituspaikasta, mutta pisimmän korren vetänyt Kotka on ainakin panostanut siihen, että Merimuseo olisi sekä ammattitaitoisesti ylläpidetty että yleisöystävällinen.
Meille oli varattu opastukset kahdessa ryhmässä, jotta kaikki ehtisivät kuulla ja nähdä mahdollisimman paljon. Museon nuoret mutta taitavat ja tietäväiset oppaat kuljettivat meitä sitten tunnin ajan läpi Suomen merenkulun historian. Saimme oppia niin merenkulkijoiden elämästä halki vuosisatojen kuin laivanrakennuksesta ja merenkulusta elinkeinona. Suomalainen erikoisuus, jolle oli pantu erityistä painoa, olivat talvikauden merenkulun haasteet.
Kotka on siitäkin mukava kaupunki, että tärkeät paikat ovat yleensä lähekkäin ja hyvin saavutettavissa kävellen. Kävellen mekin suurimmaksi osaksi suoriuduimme sekä museoon että takaisin Seurahuoneelle. Huonosti liikkuvia varten löytyi myös riittävästi autollisia, joiden kyydissä oli tilaa. Lepäilimme hetken huoneissamme ennen kuin oli aika sonnustautua iltajuhlaan kokouksineen ja illallisineen.
Sisäänkäynti Kotkan Klubiin sijaitsi sen verran sivussa kadun puolelta, että ensin olimme hieman kahden vaiheilla, olimmeko tulleet oikeaan. Sitten alkoi kuitenkin väkeä tulla lisää, ja olipa sisäpuolella jo henkilökuntaa toivottamassa vieraat tervetulleiksi. Kotkan Klubihan on kesällä säännönmukaisesti lauantaisin suljettu, mutta nyt se oli avattu meille varta vasten.
Kokousmuodollisuudet hoituivat Ilmari Puustisen pätevällä puheenjohdolla noin tunnissa, vaikka keskusteluakin syntyi. Eikä tarvinnut siirtyä minnekään, vaan olimme valmiiksi ruokapöytien ääressä, jonne kohta saimme noutaa syötävää lautasillemme. Avaus- ja välimusiikista vastasi mainio neljän nuoren viulistin ryhmä Ella Griinari, Venla Peurala, Eevi Hannonen ja Hannah Ruotsalainen. Hyvässä iskussa olivat tytöt, ja he tulivatkin suoraan Iitin musiikkileiriltä, jonne keikan jälkeen myös palasivat – esitettyään meille maukkaasti sovitettua salonkimusiikkia, vähän Prokofjevia sekä yhden Telemannin konserton neljälle viululle.
Voldesta ja hänen vaiheistaan matkalla Savitaipaleelta Helsinkiin ja merimiehenä Lontooseen, sitten opettajaseminaariin Sortavalaan, Helsinkiin ja Pielavedelle saimme kuulla Antti Ruotsalaisen perusteellisen selonteon. Sen ensimmäinen puolisko on luettavissa tästä lehdestä, toisen julkaisemme Kuusistolaisen seuraavassa numerossa.
Sunnuntaipäivän ohjelman pääpaino oli ulkoilulla, sillä sää suosi meitä edelleen. Teimme Outi Lipun opastuksella retken Sapokan vesipuistoon, joka on Kotkan kaikista puistoista komein ja ainutlaatuisin. Se ei ainoastaan käytä hyväkseen Kotkan merellistä sijaintia, vaan hyödyntää myös kallioiden ja kivikoiden maisema-arvoja, niin että parhaimmillaan Sapokka muistuttaa japanilaista puutarhaa hienostuneine yksityiskohtineen. Alkukesän kukkaloisto oli juuri nyt parhaimmillaan, ja koska Outin lisäksi mukana oli muitakin puutarhaharrastajia ja ammattilainenkin, Anu Ranta, saimme tästä kaikesta irti vielä enemmän kuin tavallisina turisteina olisimme saaneet. Kasvillisuuden ohella ihailimme vesiputouksia ja lähteitä, ja joka jaksoi kiivetä korkealle kalliolle, sai perusteellisen opastuksen koko Suomessa kaupallisesti käytössä oleviin kivilajeihin. Kallion rinteitä puolestaan somistivat iloiset metallista muotoillut koristemuurahaiset.
Puistokierroksen jälkeen jäi vielä hyvin aikaa tutustua Maretariumiin, meren vedenalaista elämää koko monimuotoisuudessaan esittelevään museoon. Kahvit oli mukava nauttia museokahvilan tai jonkin muun lähistön kahvilan terassilla.
Sitten olikin jo aika jättää jäähyväiset Kotkalle. Kaupunki hyvästeli meidät säteilevän aurinkoisena, mutta pilvistyi pian astuttuamme kulkuneuvoihimme. Kotimatka taittui sateen ropistessa kotoisasti bussin ikkunaan ja mukavien ihmisten tapaamisesta virinneen tyytyväisyyden hyrinän sekoittuessa siihen.
kuusistonsuku 